-
-

Teardown @ Metal beast II, Hevimesta, Oulu 26.3.2010 29.03.2010   Roadtrips



On aika taas varustaa saattue rokkikuoseihin ja osoitettava kiikarit kohti pohjoisen laitumia. Reissun nimenä siis Oulun Hevimesta ja tapahtuma Metal beast II. Irmelit ja urhot valppaana uuteen laukkaan siis. Punainen pirulainen, Ferrari tungettiin perinteitä kunnioittaen rompetta täyteen että iskarit huutaa hoosiannaa. Kaappeja ja patteristoa ei nyt onneksi tarvinnut mukaan ottaa mutta mahtuupahan sitten keskiketterää enemmän kyytiin. Harhar. For selena and sin stara Annika loikkas myös kyytille Jyväskylästä ja Haapajärveltä oli tiedossa Mister Fantastic ja HC-Huttunen. Vahvistukset siis vankalla pohjalla ja talla lautaan. Rami, Laba ja Katja suunnistaa Oulua kohti Haahornasta, joten monella porssella mennään.


” Mystinen kameramies konepellillä? ”

Eihä siinä mitään ajellessa kun kaunis kevät sää, puliukot raakkuu puiden oksilla ja tirpat kuolaavat katuojissa. Kovaan harkintaan menee hovikuskin pesti jollekkin halukkaalle, aavistan että tuo lisääntyvä Jaffan paiste aiheuttaa yllättävää nestehukkaa tulevaisuudessa. Auringon paisteet kuitenkin katosi about Pyhäsalmen kohilla, joten tiesi tulleensa synkän synkkään pohjolaan, jossa verikoirat ulvoo pimeydessä. ”Kahtellaa kahtellaan” – asenne ja karvaperse nortti huulille. Oulussa keli oli sitä räntää joka reijästä hommaa. Onko tuo Jyväskylä nyt oikeesti niin etelässä??


” Raippa nykäs huikan kevyt oloa- wissyvä ja sehän näkyy ”

Hevimestan päässä oli jo souncheckki touhut kovaa vauhtia menossa. Oltiin ajoissa kerrankin mestoilla ja jalka vippas päästä tekemään sitä niin kaivattua sekkiäkun kerran siihe oli mahdollisuus...noh, ilmeni sitten että ensimmäinen ja viimeinen pumppu vaan vetelee sekit. Suotanah, ei väkisten!! Mutta eipä tuo uutta ole että mennään perseellä puuhun/lavalle kun aika koittaa. Yleensä ottaen Hevimestassa otti henkilökunta pirun hyvin vastaan ja reilunkerhon kavereita todellakin! Ruokalipukkeet kouraan, ohjeistusta hotellille ja suu nappaamaan. Meidän veto oli tarkoitus olla jotain puol 12 korvilla, joten rälläys-aikaa oli reilusti. Viereisesetä pizzeeriasta haettiin kiekot kyytille ja ruvettiin hiihtämään Apollolle päin, Houston, meillä on hotelli. Saipahan viimein autonkin parkkiin ja tölkki sanoo *raks*


” Poltergaistat ja neljän ja puolen pojon pizzahut ”


” Obey or be destroyed ”

Erinomaiseseti oli bookattu hotellihommat meille ja kuuleman mukaan aamiainenkin oisi tarjolla, mihin tosin ainakaan allekirjoittanut ei uskonu selviytyvänsä, eli kankeat ennustukset oli pöydällä. Ei siinä sen kummempaa kuin keskiketterän kaatoharjoitukset ja odottelua että pääsee lähtemään takaisin mestoille. Porvarit puottaa taksilla, koska sen verran loskapaska keli oli uitettu saattue oltais oltu heviin päästyä, vaikka mesta nyt ei Apollosta oli kovin kaukana, ” Kyllä vittu näillä keikkaliksoilla on vara vossikalla vedellä perkele!”. Mukavasti oli sakkia valunu paikalle ja tunnelma oli erinomainen. Velmuilua bäkkärillä ja ”terveterve tässon Heikki” osastoa – hyvää sakkia oli muista pumpuista kyllä, terveiset vaan! Keikkasettiä ei sen kummemmin muuteltu kuin alkuun vähä enemmän vauhtia. Aikan vitun älytön boogie päälle, herbiinat sekaisin (myös Jarilla) ja rätärätätä. Alku päässä vetoo monitoreista tuli jotenkin ufosti bassarit, 1 potku =2 potkua. Sämpylät oli h6yvin uunissa ja mitään fataaleita ei sen kummemmin sattunut. Soitto nyt ei ihan 100% suoritus ollut, ehkäpä 98% ois sopivampi mutta sitäkin enemmän kyllä meininkiä riitti. Encoreja ei vedelty, koska näissä tapahtumissa aikataulut on kohtuu kireitä. Mökki täynnä porukkaa ja eihän sitä ois ees malttanu lähtä lauteilta alas. Paras veto Oulussa tähän mennessä, ensimmäinen veto.


” Kädet ilmaan NYT, jalasta kiinni NYT ”
Picture by Markus Hästbacka


” Tykitys tuu tausant ”


” Hu-huu kuuleeko Houston? ”
Picture by Markus Hästbacka

Rokkisaunan jälkeen perinteiset tuubat bäkkärihommissa ja melko apinan raivolla noi kepukat katoski bäkkäriltä mitä meille oli varattu. Helvetin mukava oli nähdä vanhoja tuttuja, terveiset vaan Sadulle,Tarulle, Magelle, Annalle, Ahtille ja muille asian heeboille!! Loput bändit veteli kylmää kyytiä lauteilla, Oulussa on vaan pirun laadukas skene kuten kaikki sen tietää. Hatun nostoa vaan täältäpäin! Loistavat kekkerit siinä vedeltiiin tappiin asti ja sitten hiihtämään hotellille päin takaisin.


” Kun sanotaan päivää niin sanotaan PÄIVÄÄ!!! ”

Melko nelivedoksi homam äityi kun Mister Fantastic meenas vähän väsyä kävelyhommiin ja kahteen mieheen vietiin 4 metrin pitusta ukkoa ja välillä koko sakkia oli totaallisen turvallaan pitkin jalkakäytäviä. Oli hieno katella muutenkin ympärilleen Oulun katukuvaa siihen aikaan yöstä, Joka puolella huoppui enemmän tai vähemmän mystisiä jantereita ihan tukossa. Oulussa tuota viunasta osataan kyllä ottaa! Avot! Hotellille viimein päästyämme keilailtiin siinä vielä aamuun asti velliä, joka toimenkuva nyt ei ehkä sieltä parhaimmasta päästä ole mutta pitäähä sitä nyt kun kerrankin täälä ollaan, eikös??! Yleensä keikan jälkeen sitä on niin over power moodissa että ei meenaa tipahtaa millään.


” Hotellin vastaanottovirkailijat helvetistä ”

Aamulla...tai noh, päivällä sitten anti-virkeä hurmurijoukkio kävi hönkäilemässä hotellin aulaan avaimet takaisin, Super Pipsa teki sen taas ja oli valmiina Ferrarin rattiin ( niin, tiedän kyllä kelle naslli napsahtaa seuraavaksi, hehe). Hevimestasta roudailtiin kamat vege ja jostain kumman syystä ne painoi huomattavasti enemmän kuin edellisenä päivänä. Meillä oli vähän ajatuksena että jäätäisiin Ouluun vielä toiseksi päivää mutta sydän vei kohti Jyväskylää, jossa tiedossa oli illalla Grindcore mättöä, joten Jari loikkas ferrarin puikkoihin ja poletti kotia kohti. Muu kööri sitten piti öljyt kohillaan. Katja, Mister Fantastic ja HC-Huttunen jäi vielä Ouluun mellestämään. Kaikenkaikkiaan suuri kiitos lähtee Sadulle, joka ansiosta saatiin tämä veto ylipäänsä ja toivottavasti Tearica päräyttää Ouluun pian uudestaankin – sen verran asian meininki oli joka saralla että ei murjottamista ole mistään asiasta, päinvastoin. Kiitos ja kuulemiin!


” Bäkkärin urokset ” Picture by Markus Hästbacka


” Laulukurkien punaviinihumpat ”


” La moustache leffan jatko-osa, Nainen joka uskoi viiksiinsä ”


” Ruskean munan p0rnohippo ”











  nav






























   









































 
  -  
 
Designed by Sami Ahmaoja 2011
All rights reserved.
www.teardownband.com